perjantai, 21. lokakuu 2011

Runo koulun juhlaan 14.10.2011

 

Meidän koulu

 

Lyijykynät rapisevat,

konseptipaperit sikinsokin pulpeteilla,

kysymysten kakofonia täyttää luokan:

Miten se oli, kuka ja missä

ja ennen kaikkea miksi?

 

Osaanko, ymmärränkö ja uskallanko?

 

Poninhäntä heilahtaa ovensuussa,

tennari naputtaa lattiaan,

kännykkä piippaa.

Takarivissä pipo painuu syvemmälle päähän,

pysyvät ajatukset kasassa sen alla.

 

Samaan aikaan toisaalla

tässä samassa Moolokin kidassa

miettii opettaja omaa työtään.

Ei ole ihmelapsia,

ei ihmeaikuisia.

On vain luottamus siihen,

kuinka me osaamme, me ymmärrämme ja me uskallamme.

Jos emme yksin, niin yhdessä.

 

Onnistumisen ilo ottaa epävarmuuden melankoliaa kädestä.

Vakava aikuinen intoutuu kepeään ruutuhyppelyyn,

ja huoleton nuori ottaa vastaan uudet saappaat.

 

Meidän koulu,

josta lähdettyämme emme koskaan poistu kokonaan.

Meidän koulu,

matka täynnä siipiä, unelmia ja rohkeutta.

tiistai, 15. maaliskuu 2011

Ihan sukkana

Kirjalaatikko Saksasta saapui!

"Laura aloittaa uuden harrastuksen, koripallon. Treenien ja pelien myötä hän tulee huomaamaan, ettei kyse ole vain varusteista ja tekniikasta, vaan ennen kaikkea ihmissuhteista ja sinnikkyydestä, joka lopulta palkitaan.

Ihan sukkana on todentuntuinen tarina tytöstä ja koripallosta."

(kuvitus: FoKoPon kauden 2010 - 2011 Minitytöt kannattajineen)

 

perjantai, 14. tammikuu 2011

Tiedän ja en tiedä

I

Tiedän asioita, joita minun ei pitäisi tietää.

Olen tiedonhaluinen, utelias, nuuskija, kärpänen katossa, korvana siellä missä en kuitenkaan ole. Tiedän naapurin lempikylpysuolan värin, postinjakajan alusvaatemerkin, lähikaupan kassan farmarien lahkeenpituuden.

Tiedän myös olevani sepittäjä, totuuksien luoja; kuvittelen asiat oleviksi, sillä on hetkiä, jolloin vain minä tunnen totuuden oikeiden kasvojen molemmat puolet.

II

En tiedä, mikä minuun on mennyt.

En tiedä, mistä värit, muodot, tuoksut ja äänet tulevat. Enkä tiedä, miksi ne tulevat luokseni. Asiat vain ovat, ja ne tulevat silloinkin, kun en tiedä niitä erikseen kutsuvani.

Olen suodatin, olen moottori ja katalysaattori, olen äänitorvi, olen sampo, olen alku ja loppu.

perjantai, 12. marraskuu 2010

Sosiaalinen konstruktio vai tyhjä kaivo? Ja mitä on mykän kielen runous?

Kun runosta pidän, niin lähdinpä runoseminaariin. Akateemiseen sellaiseen. Yliopistoluennoista on jo sen verran aikaa, että olin vallan ehtinyt unohtaa, kuinka hyväksyttyä yleisön on tulla ja mennä ovista kuinka haluavat. (Minusta se on vain epäkohteliasta.)

Minä pysyin aloillani, vaikka vaikeaa se ajoittain olikin. Ehdin kuulla kahta puhujaa, joista toinen on runoilija, toinen kirjallisuudentutkija.

Runoilijan runoista olen pitänyt ja myös siitä, kun hän itse lukee runojaan. Luennoijana en saanut hänestä mitään. Vaikka paikalla oli vain parikymmentä kuulijaa, niin ei tuntuisi kohtuuttomalta, että puhuja olisi miettinyt etukäteen jonkinlaisen rakenteen ja logiikan esitykselleen (mielellään muitakin siirtymiä kuin ”öööö...”) tai ainakin sisällön. Muutaman ajattelijan siteeraaminen ei minua vakuuta, ainakin jos nuo siteeratut ajatukset jätetään sikseen, siis niitä avaamatta ja edelleen pohtimatta. Kun tähän lisätään aivan liian suuri määrä tarpeettomia taukoja, on kuulijan turhautuminen täysi. Ja kun esiintyjä sitten mainitsee ”rivien välit” (Haloo! Ei rivien väleissä ole mitään! Kaikki on riveillä.) ja sanoo PIENO ja ELÄMÄNKERTA, olen ainakin minä aivan kypsää kamaa. Vaikka jotain hyvää välissä tulisikin, on ympärillä liikaa häiritsevää – tai puuttuvaa – ainesta.

Kirjallisuudentutkijan esitys oli huomattavasti hallitumpi. Hän toki esitti kiintoisia väitteitä ja havainnollistavia, ajatuksia herättäviä esimerkkejä, mutta jotenkin tuuli viuhui tämänkin esityksen läpi. Tai kenties olen reilussa kymmenessä vuodessa kalkkiutunut enemmän kuin luulinkaan. Niin, silloin ”vanhoina hyvinä aikoina” väitteet piti perustella. Myös käsitteistö oli ilmeisesti paljon rajatumpaa. Ainakaan moderni- ja modernismi -käsitteitä ei viljelty kuinka sattuu. Lisäksi lukeneisuus oli hyvä asia. Yliopistossa olisin kyllä saattanut viihtyä tämän puhujan luennoilla; kenties kyseenalaistaa toisinaan väitteen, pari. Nyt en tohtinut.

Kovasti fiksu ihminen vaikutti tämä kirjallisuudentutkija kuitenkin olevan, ja runoilijan tiedän taitavaksi runoilijaksi. Tänään he eivät kuitenkaan minua vakuuttaneet, mikä oli harmi kahden seuraavan esiintyjän kannalta, sillä heidän yleisöstään puuttui ainakin yksi.

P.S. Pari kiintoisaa kysymystä jäi toki mieleen liikkumaan. Ensinnäkin: Voiko sellaisen asian, jota ei ole itse oikeasti kokenut, kokea taideteoksen kautta? Ja onko kulttuurissamme ainoa todella arvostettu runon puhuja lyyrisesti puhuva, asioita kaunisteleva, ylevä sankari?

maanantai, 18. lokakuu 2010

Paikoilleen! Piiloon! Pois!

talokoti.fi/Templates/Pages/Article.aspx