Suomalaisen työn päivä

On suomalaisen työn päivä,

on juhla,

siniristit vilisevät silmissä.

Haravassa lukee Fiskars,

mutta kottikärryssä on Ruotsin lippu

ja renkaan kumi varmaan Indonesiasta.

 

Lapsi nukkuu vaunuissa,

minä pitelen käsissäni haravaa.

Alan laulaa ääneen Vilkkumaata,

kuinka raadan ja raadan mutta kukaan ei nää-ä-äää...

Onko muusikon työ edes työtä,

samanlaistako kuin kotiäidin:

neljättä sektoria, värittömämpää kuin harmaa.

 

Ellan Edelfelt ei olisi aikanaan tarttunut haravaan,

vaikka kenties olisikin halunnut.

Miksi avioliitto on ainoa ura,

hän sen sijaan kysyi

ja heilautti hameenhelmaansa.

Nykyään ei enää kysytä sellaista

eikä kotityötä lasketa.

 

Haravan piikeissä kolahtaa,

lapaan on tarttunut kultainen kerubin jalka.

 

Heijaan rattaita,

ja lapsi nukahtaa.

Mietin Vilkkumaata säveltämässä

tai studiolla, lapsi sylissä.

Puristan pientä kultaista kerubin jalkaa

ja asetan haravan lepäämään seinää vasten.

On suomalaisen työn päivä,

on juhla.

 

(Runo, jolla osallistuin Työ, leikki ja luominen -kirjoituskilpailuun)